Putkiongelmat ja niiden kanssa pärjääminen

Ihanaa olla kotona.

Ja tosiaan tehdä normiaskareita.

2kk meni aikalailla kotoa poissa,

koska putkiongelma jatkui sen aikaa.

Ei voinut käydä vessassa tai pestä pyykkiä etc.

Viemäriongelmat pahenivat koko aika,

mutta lopulta selvisi mikä aiheutti tämän.

Ongelma poistettiin ja nyt koti on taas koti.

Luottamus viemäreihin tosin kasvaa vasta ajan kanssa takaisin,

Mutta onneksi saimme jäädä kotiin!

Ja sen voin sanoa,

että kyllä stressasi ja paljon ja vaikka ei sillä hetkellä tuntunut siltä niin stressin loputtua oireet pahenivat taas.

Kyllä olen taas palautumassa normeihin,

mutta ajan kanssa vasta tai katsotaan kuinka kauan menee.

Pääasia, että olemme kotona.

Mutta vaikka olimme pienissä pätkissä kotoa pois,

tulihan siitä turhaa kustannusta kuitenkin.

En tiedä mitä kautta, mutta olisi kiva saada jotain hyvitystä kuitenkin.

Maksoimme kuitenkin vuokrat ja laskut ajalta kuin olisimme asuneet täällä koko ajan.

Hei! Tässä kohtaa on silti suunta vain ylöspäin jälleen,

joten kaipa suuntaamme sinne! 

Kiitos jos jaksoit lukea vuodatuksen loppuun asti.

Sairastelua

Olen ollut todella väsynyt viime aikoina.

Siis todella väsynyt.

Hyvä että jaksaa kotona tehdä jotain muuta

kuin nukkua tai pötkötellä.

Ehkä tämä kuume selittää osan siitä ajasta,

mutta ei tosiaan kaikkea.

Onneksi menen huomenna labroihin.

Katsotaan miten ne menevät,

kun nämä mun piikkikammo ja verikammo

ihan hiukan hankaloittaa niitä.

Kaipa se ihan hyvin menee.

Kuume nyt nousee välillä 38 asteeseen.

Kaipa minä jonkun flunssan oon sitten saanut.

Joka päivä niin vetämätön olo,

mutta kyllä tää tästä vielä.

En anna silti tämän väsymyksen lannistaa mua.

Aion voittaa sen ja kuumeen.

Kohta on muuten mun syntymäpäiväkin, taas.

Ikäkriisi ohitettu!

Life isn't easy

Minä

Juuri kun luulin kaiken olevan kunnossa,

huomasin oireiden palanneen.

Todella synkkä olo sen johdosta.

Varsinkin kun yritän pitää itseni kasassa.

Kuluttaahan se jaksamista, tietenkin.

Ehkä lääkityksen laskeminen oli liian aikaista.

Vihaan sairauttani jälleen,

ja sen huomaa juuri silloin kun pitäisi olla kasassa henkisesti.

Entä jos en olisikaan sairastunut?

Olisinko enää edes minä?

Kai tämä tästä taas iloksi muuttuu.

Ainakin toivon näin kovasti.

Nyt täytyy vain koittaa olla olematta pimeässä.

Silloin ne on pahimmillaan ne mun oireet.

Ja ne oireet on pahoja harhoja jälleen.

Surullista miettiä tätä mun oirehdintaa,

mutta pyytäisin silti tutuilta,

että jos alan käyttäytymään oudosti,

siis todella oudosti,

voisitteko mainita mulle tai mun miehelle?

Tämä olis nyt tässä tältä erää...

Onnellinen ja kiitollinen

Eilisestä sen verran,
että onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät.
Kärsin koko päivän ahdistuksesta
ja jouduin siksi peruuttamaan menoja.
Onneksi on ystäviä, jotka tosiaan ymmärtävät.
Myös tukevat, tsemppaavat ja ovat paikalla.
Ja nyt en tarkoita, että tarvitsisi olla fyysisesti paikalla.
Voi olla henkiselläkin tasolla paikalla.

Rakastan teitä ystäväni niin paljon,
etten voi sanoin kuvata.
Myös miestäni rakastan niin paljon,
että kohta juhlitaan vuosipäivääkin jälleen.
Mutta poiketen edellisestä nyt on myös hääpäivämme ensimmäinen.
10.10. on se päivä kun haluan rauhaa mieheni kanssa.

On aika uskomaton olo.
Täytän joulukuussa 22 vuotta,
olen ollut silloin vuoden ja kaksi kuukautta naimisissa ja ja ja ja
Olen niin onnellinen ja rakastunut!
Aina vain rakastun uudestaan mieheeni.
Ei saa millään tätä tunnetta pois.

Anteeksi hehkuttamiseni,
mutta olen niin onnellinen ollessani minä
ja onnellinen siitä, että elän tätä elämää!

Paljon piti kokea, että pääsin tähän pisteeseen.
Paljon piti kulkea huonoja reittejä
löytääkseen tämän tien,
jota aion kulkea lopun elämääni.
PISTE!

Onnellinen

Oon onnellinen, niin onnellinen.
Vaikka kuinka tuntuu,
että joku isompi taho yrittää pilata mun fiilistä,
mä en luovu tästä fiiliksestä lainkaan nyt.
Ja koittakaa ihmiset tajuta,
vaikka tykkäänkin että puhutte mulle ja jaksan kyllä kuunnella yms.
Mutta ei aina negatiivisia asioita.
Niitä mä en jaksa kuunnella aina.

Mullakin on rajani ja siksi olinkin lomalla.
Kyllä, oon vähän kärttyisellä päällä,
mutta en ihan niin paljoa kuin ennen lomaa.
Ärsyttää kun rahat on tiukilla jälleen.
Noh kai tämä tästä taas tasottuu.
Tiedättekö että laskujen maksaminen on syvältä.
En tosin jättäisi niitä maksamattakaan.
Voisi jäädä vaan enempi ruokaankin mm.
Eipä voi oikein mitään sille.

Oon muuten huomannut,
että ihmisillä on tapana valehdella
tai ns. jättää kertomatta asioita.
Ärsyttää semmoinen aika paljon.
Mistä tiedätte etten jo tietäisi totuutta?
Tiedän kyllä paljonkin, ikävä kyllä, asioista...

HEI! Unohdin vallan...
Minun lääkitystä vähän tuunaillaan taas.
Tällä kertaa annosta lasketaan väliaikaisen noston jälkeen vihdoin.
On ollut vointi parempi.
Eikä edes harhoja ole ollut.
Ei huono laisinkaan se juttunen.

P.S.
Onnellinen vaimo olen. Rakastan miestäni.
Joka juuri leipoo sämpylöitä, NOM!

randominfoa

Painoa kertynyt uudesta lääkkeestäni,

mutta ilmeisesti olen sitä joko kiinteyttänyt 

tai pudottanut, koska olen kaventunut.

Vaatteet alkavat roikkua päälläni.

Housut putoavat koko ajan,

mutta olen tyytyväisempi kun painoa putoo enemmän vielä.

Ylipaino kun rasittaa selkääni,

joka taas alkanut vihoittelemaan ja vielä pahemmin kuin aiemmin.

Siihen lääkäri määräsi buranaa ja panadolia

Tietty plus lihasrelaksanttia.

Mutta ajattelin kävellä nyt enemmän kuitenkin kivusta huolimatta,

viiminen niitti olisi jos jäisi vain kotiin makaamaan.

Itseasiassa olen lomalla tätini luona Harjavallassa.
Kunnon hermolomalla arjesta,
johon meni vaihteeksi hermot.
Ehkä suhdekin paranee tästä vielä,
kun on erossa toisistaan hetken.

Voisi kirjoitella taas useammin kun vaan oppisin,

että on tietokone edelleen käytössä.

Asiat alkavat selviämään anopin kuoleman jälkeen.

Onneksi mieheni niitä kunnialla selvittää ja tekee.

Sen lisäksi hän yrittää vielä huomioida minut.

On varmaan rankkaa..

Kaipa elämä vielä alkaa kukoistamaan.

Ainakin toivon näin ja paljon toivonkin.

Suhde, ystävyyssuhteet ja perhesuhteet korjaantuisivat.

Ainakin näin toivon.

Alan olemaan aika toivoton tapaus...

Paljon toivon, mutta kun saisin vielä jotain aikaiseksikin olisi jees.

Haluaisin kovasti jaksaa tehdä asioiden eteen jotain,

mutta noh kai tämä loma auttaa...

Iloa ja surua

Osastolla viimeksi kirjoitin.

Asioita on muuttunut ja paljon on myös tapahtunut sen jälkeen elämässä.

On sekä hyviä asioita että pahoja tapahtunut.

Tai ei sinällään pahoja vaan surullisia.

Anoppini menehtyi 13.8. 

ja mieheni löysi hänet vieläpä.

Suru on ollut suuri koska ei mitään ennakkovaroitusta asiasta tullut.

Itsekin itkin ensimmäisen viikon aiheesta. 

Mutta yrittänyt pysyä vahvana ja olla mieheni tukena nyt jos joskus.

Osastolla lääkitys muutettiin aika radikaalisti.

Meni hyvin siihen asti kunnes tuli liikaa stressiä taas liikaa, jonka takia lääkitystä nostettiin avohoidon kautta.

Osasto jakso kesti ma-ma, josta pe-ma olin lomalla.
Siitä alkoi ns uusi jakso elämässä minkä piti mennä hyvin.
Kunnes suru-uutiset osuivat kohdalle.
Olen aika rikki itsekin asiasta ja voin vain kuvitella hänen poikiensa pääkopat.

Yritän silti ajatella positiivisesti, vaikkakin se on todella hankalaa.
Voimavarani kun taas ovat niin vähissä vaihteeksi.
Luonteet muuttuvat ihmisillä tälläisessä tilanteessa sen olen huomannut.
Niin kiltistä voi tulla niin ilkeä ihminen rakkailleen.

Tuntuu että kova pala on koko asia,
vaikka ihmiset eivät sitä oikein myönnä.
Ja mielestäni suru on sallittua kaikilla.
Noh kai tämä tästä jossain kohtaa palautuu ns normiarkeen.

Toivon kaikille paljon hyvää ja pitäkää hyvänä vanhempianne ja rakkaitanne.
Aika on meillä kaikilla joskus loppu...

Uusi lääkkeeni on toiminut todella hyvin.

En ole harhaillut eli äänet päästäni ovat hiljentyneet.

Eikä näykkään mitään ylimääräistä.

Rakastan elämääni jälleen.

Khyl kaikki menee vielä hyvin.

Näin toivon kovasti ja hartaasti.

Katsotaan milloin seuraavakasi taas kirjoitan.